– Olen innoissani päästessäni mukaan luomaan toimintaa, jonka uskon tulevaisuudessa olevan oleellinen osa suomalaista yleisurheilua. Urheilijoiden järjestäytyminen tarjoaa paljon mahdollisuuksia, joita ei vielä hyödynnetä täysimittaisesti. Esimerkiksi ammattimaisen urheilun alkuvaiheessa oleville urheilijoille olisi tärkeää, että he hahmottaisivat omat mahdollisuutensa entistä paremmin. Uskon ja toivon pystyväni olemaan urheilijoille matalalla kynnyksellä lähestyttävä henkilö, jonka kautta heidän asiansa tulee kuulluksi. Heitä varten alan tätä työtä tekemään, Rouvali kertoo.
– Minusta on hienoa, että saimme Tuomaksen mukaan työhön suomalaisten yleisurheilijoiden hyväksi. Tuomaksella on aikaisempaa työkokemusta vastaavassa urheiluympäristössä toimimisesta sekä hänellä on työnkuvaan erittäin hyvin soveltuva koulutus. Lisäksi Tuomas on itsekin aktiiviurheilija, joten urheilijan arki on konkreettisesti lähellä häntä, kommentoi Yleisurheilijat ry:n hallituksen puheenjohtaja Ella Junnila.
Rouvali aloittaa tehtävässään 1.3.2022.