Yleisurheilijat ovat perustaneet Yleisurheilijat ry:n joulukuussa 2021
Ajatus Yleisurheilijat ry:stä on kuplinut pitempään jo pinnan alla. Viime syksynä hieman ennen Kalevan kisoja Ella Junnila ja Topias Koukkula ryhtyivät suunnittelemaan paperille, millainen yleisurheilijoiden oma yhdistys voisi olla. Idea esiteltiin maajoukkueelle ensimmäisen kerran Ruotsi-ottelussa syyskuussa 2021. Ajatus yhdistyksestä sai positiivisen vastaanoton, joten asiaa alettiin viemään eteenpäin.
– Oli mukava huomata, että ajatus Yleisurheilijat ry:stä sai niin positiivisen vastaanoton urheilijoiden parissa ja perustajajäsenet saatiin kasaan nopeasti, kertoo hallituksen puheenjohtaja Ella Junnila.
– Selkeästi tällaiselle toiminnalle on kysyntää. Mukaan hallitukseen saatiin laajalta rintamalta urheilijoita. Ensimmäisen toimintavuoden aikana Yleisurheilijat ry saa edustuksen mm. kilpailuvaliokuntaan ja valmennusvaliokuntaan, joissa urheilijat pääsevät vaikuttamaan suoraan heidän arkeensa vaikuttaviin asioihin. Nämä ovat ensimmäisiä tärkeitä askelia kohti urheilijoiden aktiivista vaikuttamista, Junnila kertoo.
– Yleisurheilijat ry on perustettu ajamaan yleisurheilijoiden etuja, pitämään meidän puoliamme meitä koskevissa päätöksissä, Junnila jatkaa.
– Mielestäni kestävällä pohjalla oleva urheilu tarvitsee urheilijoita koskevan päätöksenteon tueksi urheilijan äänen. Yhdessä lajiliiton, urheilijayhteisön ja urheilijoiden kanssa saamme parhaan tuloksen. Myös paraurheilu on luonteva osa yleisurheilua. Siksi haluan olla mukana edistämässä kestävää yleisurheilua, hallituksen jäsen Toni Piispanen kommentoi.
– Näen, että Yleisurheilijat ry:llä on mahdollisuus vaikuttaa toiminnallaan yleisurheilukulttuurin suuntaa palvelemaan niin koko lajin kuin yksittäisen urheilijan etua Suomessa. Koen tärkeäksi, että Yleisurheilijat ry:ssä on edustusta laajasti maajoukkueen eritasoilta, pohtii hallituksen jäsen Konsta Alatupa.
Myös Suomen Urheiluliitto (SUL) on tukenut urheilijoiden järjestäytymistä.
– Olen erittäin iloinen ja ylpeä urheilijoidemme järjestäytymisestä. Tämä on hieno askel eteenpäin suomalaisessa yleisurheilussa, etenkin kun saamme huippu-urheilijoitamme aikaisempaa monipuolisemmin mukaan myös Urheiluliiton sisäiseen päätöksentekoon. Urheiluliitossa sekä luottamusjohto että toimiva johto tukee järjestäytymistä, kuten myös tukisäätiömme. Yhdessä eteenpäin! Kommentoi SUL:n hallituksen puheenjohtaja Sami Itani.
Urheilijat urheilijoiden takana
Yleisurheilijat ry on perustettu ajamaan yleisurheilijoiden etuja. Haluamme olla aktiivinen toimija ja saada urheilijoiden äänen kuuluviin niissä päätöksissä, jotka vaikuttavat urheilijoiden arkeen. Yleisurheilija toimii lähtökohtaisesti yksilönä, mutta olemme osa yleisurheiluperhettä.
Mikä yleisurheilijat ry?
Yleisurheilijat ry on loppuvuodesta 2021 ideoitu ja perustettu suomalaisten yleisurheilijoiden edunvalvontaan keskittyvä yhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yleisurheilua ammattinaan harjoittavan tai ammattimaisuuteen tähtäävien urheilijoiden edunvalvontayhdistyksenä sekä parantaa suomalaisten yleisurheilijoiden ammatinharjoittamisen mahdollisuuksia ja oikeudellista asemaa Suomessa.
Mitä Yleisurheilijat ry tekee?
Ensisijaisena toimenaan yhdistys osallistuu edustuksellaan Suomen Urheiluliiton (SUL) keskeisiin päätöksentekoelimiin. Tämän lisäksi yhdistys voi tulevaisuudessa mm. tarjota apua erilaisissa sopimuksellisissa asioissa ja järjestää erilaisia jäsenistölle kohdennettuja seminaareja. Yhdistys tekee aloitteita ja esityksiä, antaa lausuntoja, järjestää kokouksia ja neuvontatilaisuuksia, laatii tarvittaessa selvityksiä ja harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa.
Ensimmäisen toimintavuoden aikana Yleisurheilijat ry saa edustuksen mm. kilpailuvaliokuntaan ja valmennusvaliokuntaan, joissa urheilijat pääsevät vaikuttamaan suoraan heidän arkeensa vaikuttaviin asioihin.
Hallitukseen kuuluu
korkeushyppääjä Ella Junnila, puheenjohtaja
kolmiloikkaaja Topias Koukkula, varapuheenjohtaja
pikajuoksija Konsta Alatupa
aitajuoksija Nooralotta Neziri
ratakelaaja Toni Piispanen
aitajuoksija Elmo Lakka
keihäänheittäjä Lassi Etelätalo
seiväshyppääjä Wilma Murto
seitsenottelija Maria Huntington
ratakelaaja Esa-Pekka Mattila
kuulantyöntäjä Nico Oksanen
Lisätiedot:
Ella Junnila, ella.junnila@korkealle.fi tai 050 5516855